Kiianlinna syksystä 1947 kevääseen 1949

Hiukan taustaa

Kiianlinna sijaitsi 40-luvulla vielä Vanajan kunnassa, josta se siirrettiin vuoden 1967 alusta Janakkalan kuntaan. Solmiotehtailija Karl (Kalle) A. Ebb oli vuonna 1939 ostanut Kiianlinnan vuoren etelärinteen ja raivannut sinne pujottelumäen sekä rakentanut hirsimökin. Tästä ostok-sesta sai alkunsa Kalpalinnan hiihtokeskus. Kiinteistöasiakirjojen mukaan virallinen omistaja oli kuitenkin jatkosodan loppuvaiheessa kaatunut Kalle Ebin ainoa poika Heimo Ebb. Hänet on haudattu silloisen pujottelumäen viereen. Monipuolisen urheiluharrastuksen lisäksi Kalle Ebb oli kiinnostunut puutarhanhoidosta, koska Kiianlinnaan oli perustettu puutarha kasvihuo-

neineen.

Isäni Reino Mäkinen oli ollut Hankkijan taimistolla Turengissa pitkään työnjohtajana. Vuoden 1947 syksyllä Kalle Ebb haki puutarhuria ja isäni sai paikan, joten elämäni ensimmäinen muutto oli edessä.

Puutarhanhoitoa ja mutkamäenlaskua

Puutarhurin asunto oli melko uusi alppimajoista vaikutteita saanut rakennus. Rakennus oli kokonaan käytössämme lukuun ottamatta Ebbien satunnaisia kesävieraita ja laskette-lusesonkia. Silloin mäenlaskijat yöpyivät rakennuksen suurimmassa huoneessa. Äiti valmisti heille ruokaa, mutta en muista, otettiinko siitä maksu vai kuuluiko se talon palveluihin. Ebbit itse asuivat Kiianlinnassa käydessään vanhemmassa turvekattoisessa hirsimajassa. Paikkakuntalaisten mielestä oli varsin outoa, että palkolliset asuivat uudemmassa ja hienommassa rakennuksessa ja isäntäväki vaatimattomassa hirsimökissä.

Hirsimajan alapuolella aivan jyrkänteen reunalla oli komea kasvihuone erityisen aurinkoisella paikalla. Tavanomaisten puutarhan tuotteiden lisäksi siellä kasvatettiin viinirypäleitä ja keltaisia tomaatteja. Tomaattien siemenet Kalle Ebb oli tuonut joltain amerikanmatkaltaan. Näiden tomaattien jäkeläisiä on meillä kasvatettu kotitarpeiksi näihin aikoihin asti.

Vanhempieni työvelvollisuuksiin puutarhan lisäksi kuului hoitaa Ebbien kahta lintukoiraa, jotka asuivat kanssamme ympäri vuden. Hoidon tasosta ei kylläkään ole takuuta, sillä siihen aikaan ei maaseudulla juurikaan ymmärretty rotukoirien tarpeita. Hengissä nuo kuullemma kuitenkin pysyivät.

Kiianlinna oli silloi melko syrjäinen paikka. Ebbien mökkiin oli murtauduttu jonain pimeänä syysyönä. Tämän takia mökin ja puutarhurin asunnon välille kehiteltiin jonkinlainen hälytys-järjestelmä. Hälytyksiä kyllä tuli, mutta ne olivat aina tuulen tai eläinten aiheuttamia. Isä joutui välillä olemaan yötä poissa käydessään Mallinkaisilla omaa äitiään auttamassa. Ebb oli antanut äidille turvaksi pistoolin, mutta kukaan ei tullut ajatelleeksi, ettei hänellä ollut minkäänlaista taitoa sen käyttämiseen. Onneksi sitä ei koskaan tarvittu; olisi ampuja ollut suuremmassa vaarassa kuin peloteltava.

Kerran Ebbit olivat kutsuneet puutarhurin väen majalleen saunailtaan. Siellä oli ollut myös joku suomalaishiihtäjä, joka oli jossain suurkilpailussa kuullut kummia. Alkavat kuulemma tehdä suksia puusäleistä liimaamalla. Sitä oli sitten yhdessä naureskeltu. Liimauksethan ratkeavat muutaman kilometrin hiihdon jälkeen! Niillä sitä kuitenkin hiihdettiin vuosikymmeniä ennen muovisuksia.

7.3.1948 pidettiin Kiianlinnan pujottelustadionilla kansainväliset pujottelukilpailut. Kilpailuista on säilynyt ohjelmalehtinen, jonka mukaan osanottajista kaksi oli Norjasta ja yksi Ruotsista, siitä se kansainvälisyys. Äiti ja äidin täti Rauha Laine keittivät hernesoppaa ja myivät sitä yleisölle ja osanottajille. Oma osanottoni alle vuoden vanhana lienee ollut vähäisempää.

Seuraavana kevättalvena puutarhurille ja Ebbile tuli erimielisyyksiä joistakin työjärjestelyistä. Näitä ei pystytty ratkaisemaan, joten kevättalvella 1949 muutimme takaisi Turenkiin ja isä jatkoi työskentelyä Hankkijan taimistolle.

Toini Mäkisen kertoman perusteella kirjannut Anssi Mäkinen 2006.